Mokaus.

Kylläpäs tuli taas mokattua ihan kunnolla...

Antaa nyt ymmärtää, juoda itsensä siihen kuntoon, ettei muista mitään, herätä oudon oksetuksen vierestä, katua, katua, katua ja katua. Perkele. Ja niinhän siinä käy, että juuri nämä oksetukset tuppaavat olemaan sitä iilimato-tyyppiä, joista ei pääse eroon piruilla eikä perkeleilläkään. Ja näinollen menetän nyt viimeistään mahkuni siihen, josta minä Oikeasti tykkäisin. Ja sehän pitää minua nyt ihan lutkanakin. argh. Voisiko joku vain leikata viimeyön elämäni elokuvasta pois?

Ja mikä siinä oikeen on, että ikänä ei mee kiinnostukset yksiin?! Kun minä olen superihastunut johonkuhun ihanaan tyyppiin, niin tasan ei tämä kyseinen tyyppi minusta innostu. Ja että sitten itse päästää joku iilimato noin lähelle, yäk. Ja että itsellä ei vain riitä kiinnostus niihin, jotka minusta olisivat ihastuksissaan.

Mitenkäs se tapahtuikaan se iilimadon irroitus iholta?

Jotain Tarttis Tehdä.

Viikonloput on oikeasti ihan liikaa. Minen vaan kestä. Pää ei kestä.

Sitä koittaa vaan miettiä kovasti, että mitä ihmettä kaikki "normaalit" ihmiset tekee viikonloppuisin.. istuvat kahvilla ystäviensä kanssa, katsovat leffoja ystäviensä kanssa, lähtevät juhlimaan ja tuulettumaan, ystäviensä kanssa.

Tai ehkä pussailevat rakkaansa kanssa, köllöttelevät sohvalla verkkareissaan sylikkäin katsomassa telkkaria, rentoutuvat.

Mutta entä kaikki me yksinäiset? Mitä sellaiset tekevät? Oikeasti?

Kännissä On Kivaa.

Jep. Kännissä on kivaa. Parin päivän putki oli tuossa, ja on kyllä ihan mahtavaa mennä tänään nukkumaan tietäen, ettei huomenna ole krapulaa ;) Ja seurakin oli vallan mainiota sakkia, ihan perseet kaikki. Nollattiin tilanne. Kunnolla.

Kaikki meni muuten ihan nappiin, mutta kieltämättä laski vähän omia fiiliksiä, kun tuli kaikki kaupungin syvällä itsesäälissään pyörivät idiootti-miehet selittämään minulle paskaa elämäänsä. Vittu miten ärsyttävää! Baarissa pidetään hauskaa, ja jos tilitetään, niin tilitetään omassa porukassa, eikä mennä ulkopuolisten iltaa pilaamaan omalla säälittävyydellä!

Ainiin, ainut kerta eläissäni, kun mies on tarjoutunut ostamaan seksiä minulta. Oikeasti. Näytänkö todellaki niin huoralta?! Olin kyllä aika järkyttyny.

100 euroa, miestenvessa. Sitä hoki kovasti. Eikä uskonut, kun koitin selittää, että en minä mikään huora oo. Argh. Oksettava vanha mies. Yäk. Etoo vieläki.

Mutta; tapahtuihan toki kaikenlaista kivaakin ;)

Ihastuin ihan hulluna yhteen äärimmäisen hupaisaan nuoreen mieheen, rupateltiin vaan koko ilta keskenään, ja pussailtiinkin sitten loppuillasta vähän..;) Ja sitten Tosi Loppuillasta taisin jo ahdistella aika rankasti tuota miesparkaa..

Koko illan yritin vihjata ko. miehelle, että "mentäiskö minun tykö..." ja sitten kun se mies suostu lähteen mukaan, niin minä karkasin. Perkele, että oon kironnu tuota jälkikäteen.

Just niin tyypillistä; ainahan sitä haluaa just sitä, mitä ei voi saada, mutta heti kun sen saa, niin ei enää kiinnosta.

IhanneMinä.

Eli lista siitä, mitä projekteja tulisi tämän vuoden aikana toteuttaa;

• Tupakointi loppuu.
• Hankin harrastuksen.
• Tutustun ihmisiin.
• En takerru ihmisiin.
• Opettelen itsenäiseksi.
• Jätän ennakkoluuloisen asenteeni.
• Opettelen luottamaan itseeni.
• Opettelen hyväksymään itseni.
• Kehitän kokkaustaitojani.
• Opettelen virkkaamaan.
• Huomioin toiset ihmiset.
• Lopetan tämän jatkuvan koneella istumisen.
• Lopetan tv:n jatkuvan tuijottamisen.
• Hankin elämän.

Jeps. Siinä näin alkuun ainakin ihan kiitettävästi työstämistä. Maanantai-postaukselta turha odottaa mitään mikä edes hipoisi rimaa.

Pää Ei Kestä.

Ahdistaa. En tiedä miksi. Hankala hengittää, hankala ajatella. Ei pysty muuta kuin makaamaan sohvalla ja märisemään. Rästiin jääneet kouluhommat painavat päälle. Ei ymmärrä word:ia. Ei tahdo tehdä yhteistyötä tämän kanssa. Vituttaa. Ei vaan onnistu. Tulostinkaan ei toimi. Koneen dvd-soittimessakin on jotain häikkää. ARGH.

Tarttis ehkä insinöörin apua. (ihan kuin siitä olisi jotain apua..)

"Tule, Kuolema, kierrä kairas syvälle sydämeen."

- I. Jylhä

Kuolemaa odotellessa..

Sairaita Unia.

Viime yönä näin ihan sekopäistä unta;

Olin Amelie -elokuvassa, Amelie juoksi minua vastaan kadulla, taustalla soi musiikki kyseisestä elokuvasta, ja kertoja-ääni kertoi minulle, mitä minun piti tehdä.

Tehtävänäni oli etsiä ja viedä kotiini kaksi linnunpoikasta. Ja löysinkin sellaiset; Frendeistä tutut Duck ja Chick-vauvat. Ja kertoja-ääni selosti taustalla jokaikisen tekoni ja ajatukseni.

Juoksin vauhdilla kotiin näiden uusien vauvojeni kanssa, ja kotona minua odotti eräs eläinvauvaomituisuus, joka on aiemminkin unissani seikkaillut; täysin karvaton, oksettavalla tavalla pinkki, lyllertävä, limainen, silmätön, ison hamsterin kokoinen olio. En tiedä, mikä ihme tuo otus on, mutta monessa unessani olen sen nähnyt/omistanut. Ja aina olen samalla jollekkin unessani selostanut, että "jaahas, sille ei vieläkään oo kasvanu karvoja, tai ilmestynyt silmiä päähän". Ja kaikki tuon otuksen unessani nähneet ovat olleet ihan että "hyi vittu, onko se elossa?!".

Sillä välin, kun tarkastin tuon limaisen otuksen tilan, olivat Duck ja Chick -vauvat ehtineet "yhdistyä", ja muuttua yhdeksi isoksi sorsaksi, joka sätki maassa selällään, ja pudotti höyheniään, koko ajan enemmän, ja alkoi näin ollen kaljuuntua limaiseksi vaaleanpunaiseksi köntiksi sekin.

Tässä vaiheessa heräsin.

Mitäköhän tällainen uni mahtaa tarkoittaa?

Wanted: Lauantai-Poikaystävä.

Semmoisen minä tarttisin. Lauantai- poikaystävän. Jonkun, joka pussaisi minut hereille puolenpäivän aikaan, keväisen auringon pilkottaessa verhojen välistä makuuhuoneeseeni. Jonkun, jonka kanssa vaan pussailla ja kutitella toisiamme peiton alla lämpimässä, kiireettä.

Jonkun, jolle keittää aamupuuroa.

Jonkun, jonka kanssa juoda aamukahvia.

Jonkun, jonka kanssa käyttää koiraa kävelyllä, käsi kädessä.

Jonkun, jonka kanssa harrastaa seksiä pyykinpesukoneen päällä linkousvaiheessa.

Jonkun, jonka kanssa käydä kaupassa ja valmistaa maittava ja ravitseva kahden hengen päivällinen.

Jonkun, jonka kanssa käydä leffassa ja sen jälkeen yhdellä.

Jonkun, jonka kanssa käydä kylvyssä, kosketella toisiamme.

Jonkun, jonka kanssa käpertyä illalla sohvannurkkaan pussailemaan ja syömään sipsejä.

Jonkun, joka peittelisi minut illalla sänkyyni, ja antaisi hyvänyönsuukon.

Mistä sellainen löytyisi?

Viikonloput On Pahimpia..

Jep. Edessä viikonlopun verran läheisriippuvaisen helvettiä. Täältä en tunne vielä ihmisiä siinä määrin, että voisin vain mennä heidän luokseen, ja istua napottaa heidän luonaan koko viikonlopun. Ja kyllä, tiesin kyllä viiden vuoden "seurustelua-lähellä-olon-vuoksi/yksinolemisen-pelosta"-putken jälkeen koittavan senkin ajan, kun joutuisin kohtaamaan elämäni, itseni ja yksinäisyyteni. Ja ajatus siitä pelotti ihan helvetisti.

Nyt sitten elän tätä helvettiäni.

Viikonloppu ei ole päässyt vielä alkuunkaan, mutta olen jo ehtinyt itkeä silmät päästäni, rikkoa muutaman astian turhauduttuani tiskatessa, kuunnella "voima-biisini" monet kerrat, käyttänyt neuroottisesti koiraa ulkona varttitunnin välein, käyttää vuorotellen telkkaria ja radiota päällä (osaamatta päättää kumpaa seurata), polttaa puoli askia röökiä, juoda kaksi kaljaa, repsahtaa terveestä ruokavaliosta syömällä kaksi isoa pakastepitsaa, suklaalevyn sekä viiden euron edestä irtokarkkia. Rok.

Enpä olekaan aikoihin ollut näin hermorauniona, aiemmat yksinolo-viikonloppuni olen saanut kulutettua muuttokamoja järjestäessäni, ja lisäksi luonani on ollut ainakin osan viikonlopusta joku, joka on tuonut loppuja muuttokamojani. Tuskaa.

Koitan vain psyykata itseäni ajattelemalla, että mitä enemmän minä nyt rehellisesti kärsin, sitä vahvemmaksi jatkoa ajatellen tulen. Kun vain jaksaisi kestää siihen "jatkoon" asti. Kun vain keksisi keinon helpottaa oloa. Ja ei, pään sekaisin saaminen ei ehkä pidemmän päälle auta asiaa. Ja ei, en todellakaan voi/saa symbioitua kenenkään kanssa ennenkuin tämä yksinolo alkaa tuntua nautittavalta.

Kun nyt vain riittäisi vahvuus.

Pakko olla in!

Pakko päästä in! Olen jotenkin niin hemmetin ulkopuolinen, enkä tajua itsekkään miksi. Tahtoo sisäpiiriin, tahtoo yhteisöön, tahtoo elämäänsä jotain sisältöö!

Olen viime aikoina herännyt miettimään tätä ulkopuolisuuttani. Muistan, kuinka jo ala-asteella olin se, joka eristäytyi/eristettiin muista. Ulkopuolinen. Se, jolle muut puhuivat vain silloin, kun ei ollut ketään muutakaan, kelle puhua. Vara-kaveri. Hylkiö.

Ylä-asteella tilanne muuttuikin toisinpäin. Kehittelin omat pelisääntöni, ja muut ihmiset olivat kuin pelinappuloitani, tekivät mitä käskin, ympyröivät minut kaikella palvonnallaan. Minä olin sisäpiiri. Hemmetti, se oli hauskaa aikaa..

En tiedä, miten tein sen silloin, ehkä se vain oli se suuri itsevarmuuteni, joka minulta noihin aikoihin vielä löytyi, joka teki vaikutuksen epävarmoihin teineihin. Ja loppujenlopuksihan kyse on oikestaan vain siitä, että yksi "hyvä tyyppi" arvostaa sinua, ja kertoo sitten kaikille muille eteenpäin, että "hitto et se Tyhmä Tyttö on hyvä tyyppi!". En tiedä.

Ylä-asteen jälkeen aloin taas sulkeutua kuoreeni, mutta noihin aikoihin löysin myös tähän astisen elämäni parhaan ystävän. Sielunsiskoni.

Onhan minulla aiemminkin ollut parhaita ystäviä, ihmisiä, jotka luottivat minuun, ja joihin minä luotin, ja joiden kanssa tehtiin kaikki yhdessä, mutta sielunsiskoa minulla ei ole ollut.

Sielunsiskollani on ollut hyvin samantapainen elämä kuin minullakin, hänellä on myös hyvin samanlaiset intressit elämässä kuin itselläni. Hänen tapansa suhtautua asioihin on täysin sama kuin minulla.

Ensi kertaa tavatessamme löysimme heti yhteisen sävelen. Ja se oli hienoa. Kuten koko tämä ystävyyskin kyseisen ihmisen kanssa.

Nyt kuitenkin, koittaessani sopeutua uuteen elämääni uudella paikkakunnalla, olen taas joutunut kohtaamaan todellisen itseni. Itseni luomassa kontaktia muihin. Tai ainakin yrittämässä.

Jossain vaiheessa kaikki muut vain olivat ehtineet "ryhmäytyä". Minä en. Minä jäin yksin. Taas.

Miksi?

Tyttö Tahtoo Pusun.

Hitto miten paljon sitä kaipaakaan tällaisilla pakkasilla kainaloa, johon käpertyä. Turvapaikkaa, jossa lämmitellä. Suudelmia ja kauniita sanoja. Rutistuksia ja silityksiä. Katseita. Jonkun, jonka kanssa juoda kuumaa kaakaota sylikkäin viltin alla. Hymyjä. Naurua. Kutitusta.

Miten sellaistakaan ei osaa arvostaa silloin, kun lähellä olisi joku?

Life Goes On?

Show must go on, kuten aikanaan legenda tokaisi. Näin ollen täytynee minunkin yrittää.

Olen tehnyt vasta nyt kaikki pakolliset "tuhoan Sinut elämästäni"-jutut; polttanut kuvat, kirjeet, pessyt lakanat jäljiltäsi, heittänyt roskiin tänne jättämäsi kamat, deletoinut Sinut puhelimestani ja sähköpostistani. Enää Sinua ei ole olemassa. Ja tällä hetkellä se tuntuu äärimmäisen hyvältä ja vapauttavalta. Ah..

Lisäksi olen löytänyt uusia musiikki-ihastuksia, joista olen aivan äärimmäisen innoissani; kikkeliheviä kansalle joka kaipaa uutta virtaa! Olen myöskin pitkän haaveilun tuloksena saanut vihdoin ja viimein ostettua ihan äärimmäisen huiput aurinkolasit, jotka sopivat minulle ihan helvetin hyvin (thanks to my new haircut..), voiko tästä enää elämä paremmaksi muuttua?! Tupakointikin pitäisi vielä lopettaa, mutta se sekoittaakin sitten muita kuvioitani..

Eli siis, jymyuutisia; Tyhmä Tyttö on ihan äärimmäisen ihastunut! Ja tupakointia en voi kyllä millään muotoa lopettaa nyt, sillä ainoat kahdenkeskeiset hetket tämän Ihastuksen kanssa ovat röökipaikalla. argh. Voisinhan tieten yrittää saada tätä Ihastusta lakkoilemaan kanssani, sittenhän meillä olisi yhteinen harrastuskin, ja saattaisin saada lisä-mahkuja ;)

Nojooh, ehkä vähän liikaa odotettu kuitenkin. Enkä minä oikeasti mitään Ihastuksen kanssa uskaltaisi alkaa säätämäänkään, kuitenkin vielä suhteellisen hajalla olen, mutta onhan se hemmetin ihanaa, että on joku josta haaveilla!

Voih. Taidanpa siirtyä haaveilemaan..

Olenko Minä Ihan Nasu?

Minen tajua. En tajua miksi pelkään niin helvetin paljon. Ihmisiä. Ulkomaailmaa. Kaikkea.

Voi kun olisi itselläkin iku oma Nalle Puh ystävänä, sen taakse olisi niin kätevää Pienen Eläimen mennä piiloon ja turvaan. Kaikelta pahalta.

Vaikka ehkäpä tässä onkin juuri se juju, että Hyvin Pienenkin Eläimen, vaikka olisi kuinka pieni ja peloissaan, tulisi rohkaistua, ja astua esiin sieltä Puhin takaa piilostaan, ja kohdata itse maailma. Rinta rottingilla. Huutaa kallion jyrkänteeltä Pienen Eläimen vimmalla; "TÄÄLTÄ TULLAAN ELÄMÄ!!! SAA TULLA VASTAANKIN, JOS USKALTAA, MINEN NIMITTÄIN ENÄÄ AIO JUOSTA KARKUUN!"

Ja sitten voitaisiinkin seistä siinä hetki ihan hiljaa, katsoen, kun muut Hyvin Pienet Eläimet huokailevat ihastuksissaan tuon Hyvin Pienen Eläimen rohkeudelle, hieman kateellisinakin ehkä.

Sen jälkeen saattaisi ehkä ottaa taas hetkeksi Puhia tassusta kiinni. Ihan vaan tarkistaakseen, että tämä on vielä siinä.

Miksei oikea elämä ole Disneytä?

Kahden Tuopin Ihmiset.

..Ottaa päähän! Minä tahdon vetää pään täyteen ja jättää aivot narikkaan!! Ja sitten on näitä ihmisiä baariseurana, jotka juovat sen kaksi siideriä ja ovat sitten että "hohhoi, saapi riittää tältä päivältä...", ja minua raivostuttaa!

Haluan olla kännissä. Haluan olla ihan perseet. Haluan olla muistamatta mitään seuraavana päivänä. Haluan että seuranani on samankaltaisia ihmisiä. Edes myötätunnosta minua kohtaan. Kai se on ihan oikeutettua? Vaatia myötätunnosta ystäviä vetämään pään täyteen hajonneen ihmisen seurana? Hei kamoon, sehän on vähintä mitä rikotun ihmisen hyväksi voi tehdä, vai?!

Siis; lähtekäämme yhdessä kaikki oluselle (ei siis ainoastaan yhdelle), vedetään perseet olalle ja nakit silmille, jätetään aivot narikkaan, unohdetaan kaikki muu, nyt on pääosassa olut ja unohdus. Kuka on messissä?

Kovempi Sydän Ja Kovemmat Kädet.

"Kirottu syyllinen joku kasvoton ihminen, Kuka se teistä on, Ja kenen käsi on tahraton?"

Päätös on nyt tehty. Minä en aio enää tuhlata energiaani sinusta märehtimiseen. Olen tuhlannut sinuun jo niin liikaa. Liikaa aikaa, energiaa, luottamusta, rakkautta, vihaa, palvontaa ja ennen kaikkea minua itseäni. Turha kuvitella minun katsovan enää sinuun päin. Turha kuvitella minun sinusta unelmoivani. Turha kuvitella edes enää vihaavani. (Okei, tuo viimeinen oli valhe, mutta itseäni psyykatakseni pakollinen sellainen..).

Sillä minullahan on uusi elämä. Elämä johon sinä et kuulu. Elämä, johon et tule ikinä kuulumaankaan. Elämä, johon en sinua halua. En ikinä. En edes päiväuniini. Painajaisessani saat ehkä vierailla.

Nyt pitäisi vain keksiä tapa, jolla tappaa aikaa. Kaikki se aika, joka on ollut tapana käyttää sinun märehtimiseesi. Vinkkejä otetaan vastaan..

"Päiväkodin lapset ovat pihalla taas, Ne tuli leikkimään.

Ilma on kauniimpi kuin milloinkaan, Enkä itkekään.

Päiväkodin lapset ovat pihalla taas, Siellä nauretaan.

Ilma on kauniimpi kuin aikoihin, Miksi itkisin?"

-PMMP; Päiväkoti-

Täällä paistaa usein aurinko.

Lelu.

Kusipää. Sehän sinä olet. Voitko muka kieltää?

Voitko muka kieltää valehdelleesi, huijanneesi, sikailleesi, pettäneesi? Voitko todella, käsi sydämellä kieltää leikkineesi, käyttäneesi hyväksi, voitko?

Sinun omatuntoasi minä olen miettinyt. Olen miettinyt sen olemassaoloa. Tai oikeastaan olemattomuutta. Olen miettinyt, kuinka joku pystyy todella huijaamaan noin paljon. Olen miettinyt, miten hitossa sinä teet sen niin hyvin!? Vai tahdoinko vain itse niin paljon valheisiisi uskoa? Tahdoinko ikinä tietää totuutta? Elänkö mieluummin kauniissa valheessa, kuin karussa todellisuudessa? No kyllä. Kyllähän minä.

Ja minä tiedän, sinä et ikinä lopeta. Sinä et ikinä lopeta leikkimistä. Nyt sinulla on taas uusi lelu. Minut hyljätessäsi muistit kuitenkin katsoa tarkasti, että olet ollut huolellinen leluasi käsitellessäsi, että minä toimin lelunasi taas sitten joskus myöhemminkin, kun muut lelut alkavat taas kyllästyttämään. Ja minä tiedän, etten voi kiusausta vastustaa. Minä tiedän. Minä maksan maailmani, mielenterveyteni, elämäni pienestä hetkestä sinun lelunasi. Ehkä minua pitäisi välillä vähän huoltaa. Tahtoisitko silloin leikkiä minulla enemmän? Jos minulla olisi uudet, hohtavan valkoiset hampaat, päivitetty kampaus, uusi kuppikoko, uudet vaatteet, uusinta teknologiaa oleva sydän, joka antaisi minusta vielä enemmän kuin tämä sydän,jonka nyt olet särkenyt.

Sehän olisi vallan näppärää, eikö totta?

Miksi Se Ei Tunnu Miltään?

Mitä enemmän miehiä ympärilläni on alkanut pyörimään, sitä enemmän kaipaan sinua. Koko ajan. Yritin unohtaa sinut näitä muita hyväksikäyttäen, mutta huonolla menestyksellä. En saanut tyydytettyä edes pientä osaa hellyyden kaipuustani, vaikka kymmenen syliä on avoinna joka suunnalla. Kymmenen syliä tarjoamassa lämpöä. Kymmenet katseet viestimässä kiinnostustaan. Kymmenet huulet kertomassa rakkaudestaan. Enkä minä voi muuta kun kertoa heille, kuinka paljon sinua rakastan ja vihaan.

Helvetin tuskallista.

Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?! Tai minä ainakin. Osta minulle päivittäin ruusuja, kaupungin kalleimpia ja hienoimpia, Hemmottele minua hotelliviikonlopulla, Lahjo minut tuhansilla timanteilla, Pidä minua hyvänä, Rakasta minua hellästi, Palvo minua, Tuo minulle tähdet ja kuu. Ja silti yhäkin rakastan vain sitä yhtä, jota en saa. Sitä yhtä, joka ei minua rakasta. Sitä yhtä joka on minut helvetillisesti pettänyt. Sitä yhtä, jonka rakkaudesta antaisin mitä vain. Juuri sinua, jota ei ole toista olemassa.