Viime postauksesta näyttääkin jo vierähtäneen..

Elämäni on taas siinä pisteessä, missä pitäisi pysähtyä määrittelemään, mitä haluan, mitä en, minkä jätän taakseni, minkä otan elämääni, mihin suuntaan tästä risteyksestä lähden, sillä suora tie päättyy tähän.

Ok, pakoilemassahan olen ollut. Ja nyt ollaan tulossa taas siihen pisteeseen, jossa pakoilu täytyy lopettaa, ja on palattava entiseen. Ympäristöön ainakin, ellei kokonaan entiseen elämääni. Pelkkä ajatuskin ahdistaa. En tahdo sitä samaa enää, en. Täällä minun on hyvä olla, juuri nyt, juuri näin, juuri nämä ihmiset elämässäni, juuri tämä arki, jonka olen täällä saanut itselleni rakennettua.

Paitsi että.. Olen taas rakastunut. Vahingossa. Ihmiseen, jota pidin täytenä idioottina, kun ensi kertaa tapasin. Ja toisenakin. Ja kolmantena pidin häntä äärimmäisen tylsänäkin idioottina. Enkä nähnyt hänessä mitään kiinnostavaa.. Kunnes sitten..

Hemmetti. Sellainen katse. Sellainen kosketus. Sellainen suudelma. Miten sellaisesta voi kieltäytyä? Ja miten voi välttää rakastumisen, multimaalisen hullaantumisen, toisen tapittaessa sellaisilla silmillä? Koskettaessa sellaisilla käsillä? Suudellessa sellaisella tavalla ja sellaisiin paikkoihin?

Olen hullaantunut. Totaalisesti.

Ja samalla pelkään. Niin paljon. Pelkään, koska olen nähnyt tuon katseen ennenkin. Tuntenut tuon kosketuksen ennenkin. Ja kyllä, nuo suudelmatkin olen kokenut ennenkin.

Ja sillä kerralla säryin. Ja pahasti. Enkä vieläkään ole siitäkään kerrasta täysin korjaantunut. Miksi siis antaisin sen tapahtua uudelleen?

Olenko vain ahne?