Vahinko.
Ihana vahinko. Kai? En tiedä, mutta päädyin Ihastukseni kanssa samaan sänkyyn. Ja ah! Minä niin tunnistan taidokkaat ja hyvin varustellut miehet, en kai muuten olisi ollut Ihastukseen ihastunut siitä hetkestä alkaen, kun häneen tammikuussa tutustuin?
Noh, eniveis, Ihastus oli unelmien täyttymys, kaikin puolin. Vitetttiin helvetin hauska yö yhdessä. Enkä todellakaan edelleenkään tiedä, miten ihmeessä juttu menikin siihen. Vaikka en toki valita, paitsi että.. Ihastushan tosiaan opiskelee kanssani samalla vuosikurssilla. Näen häntä jatkuvasti ja koko ajan. Enkä tiedä, kuinka minun tulisi häneen nyt suhtautua! Menen vain aina ihan paniikkiin, kun joudun tekemisiin hänen kanssaan, olen vaivaantunut ja pelkään katsoa häntä silmiin.
Mistä minä voisin tietää, mikä on hänen suhtautumisensa asiaan? Ja onko hän tullut maininneeksi muille opiskelutovereillemme tapahtuneesta, tietävätkö kaikki? Ja mitä hän minusta nyt haluaa, vai haluaako mitään? Ja kuinka minun tulisi käyttäytyä?
Ihastus antoi minun kyllä ymmärtää, että olen tervetullut milloin vaan ottamaan uusiksi, jos haluan. Mutta tarkoittaako hän sitä oikeasti?
Argh. Seksi oli kyllä ihan äärimmäisen uskomatonta. Kaikista sairaintahan tässä on, että luulin Pelimiehen olevan se ainut, joka kykenee panemaan minulta aivot pihalle, mutta huomaan olleeni väärässä...;)
Ja Eräs taas.. Noh. En kai voi pyörittää kahta miestä yhtä aikaa?..Vai voinko? Eräs on kyllä antanut ymmärtää, että pitää tätä juttuamme jo aika vakavalla pohjalla olevana. Minä kiistin. Vaikka tottahan se on.
Mutta Ihastuksesta minä pitäisin niin paljon enemmän...
0 Comments:
Post a Comment
<< Home