Vaikeaa Olla Olemassa.

Argh. Taas Viikonloppu. Ja Loma. Kaikki ovat innoissaan, "jee, loma!!". Ja mitä tekee tämä? Ahdistuu. Ahdistuu taas. Ja vähän lisää.

Siinä, missä muut ihmiset harrastavat, rentoutuvat, bilettävät ja mässäilevät viikonloppuisin, teen minä sen kaiken viikolla, opiskelun ohella. En minä viikonloppuisin osaa. Viikonloput on pyhitetty yksinololle ja elämän kiroamiselle.

Ja Lomat sitten. Vittu. Minä niin vihaan Lomia. Ai miksi? Siksi, koska silloin viimeistään on pakko myöntää itselleen, ettei minulla oikeastikkaan ole mitään elämää. Eikä ystäviä. Eikä motivaatiota mihinkään.

Entäs kaikki muut? Muut menee kotiin, katsomaan niitä Oikeita Ystäviä, juhlimaan, reissaavat, nauttivat elämästä, shoppaavat, tekevät ehkä töitäkin..?

Ehkä minunkin pitäisi vain hankkia töitä? Olisiko se ratkaisuni? Pelastusrenkaani?

Ja mitä Erääseen tulee, niin kyllä sekin kuulema vähän minuun on ihastunu... ;) Olisin enemmän innoissani, jos jaksaisin. Mutta ei pysty nyt. Vaikkakin Eräs olisikin ainut ihminen, joka enää on maisemissa, niin en tiedä, haluanko tehdä hänestä sitä kuuluisaa Pelastusrengastani. Siitähän ei sitten voisi ihan niin vain päästääkkään irti enää.

Eräs osasi muuten kysyä juuri sen oikean kysymyksen; "Mitä sä oikeen pelkäät?".

Niimpä.