Ehkä Kuitenkin Pelkään?

Eräs Herra, josta aiemmassakin postauksessani taisin mainita, on taas tullut vastaan. Törmäillään vaan jatkuvasti. Aina. Jokapaikassa. Missä sitä ei osaisi yhtään odottaa.

Sain viimeistään eilen 100% varmistuksen Erään Herran kiinnostuksesta minuun. Mutta en tiedä. Ehkä pilasin kaiken?

Nyt tiedän ainakin nimen. Ja taustoja. Vietimme yön yhdessä. Mitään ei tapahtunut. Onko se sitten hyvä vai huono asia? Parantaako se, vai huonontaako se mahkujani Häneen?

Hemmetti. Tuntui hyvältä olla vaan lähekkäin. Pitää Hänen päätänsä sylissäni, silittää hiuksia..

Mutta ehkä Hän toivoi jotain muuta?

Ja miksi ihmeessä minä olen nyt kiinnostunut pelkästä halailusta ja tukan silittelystä?! Ja miksi minua ärsyttää se niin paljon? Vai ärsyttääkö edes? Vai pelkäänkö kuitenkin olevani ihan pehmeätä sisältä? Ja kuinka pian saan taas pettyä? Ja kuinka kovaa silloin romahdetaan?

Ei. En minä mitään tältä odota. Jos vain joskus saan halailla ja silittää tukkaa. That's it. En ole ihastunut. En rakastunut. Äidilliset tunteet pinnassa. Tekisi vain mieli ruokkia tuota ressukkaa. Ja silitellä päätä. Halata. Rutistaa. Sanoa, että onpas sinusta tullut komea poika.