Rohkeus Puuttuu.

Tiedän erään uskomattoman upean, ystävällisen, huumorintajuisen, huolehtivaisen, hyvän miehen, jonka kanssa olen viimeaikoina erään projektin vuoksi ollut tekemisissä aika paljon. Ja olen siis Erittäin kiinnostunut Hänestä. Enemmän, kuin siitä Eräästä, kenen kanssa oli aiemmin jotain sutinaa.

Ongelmahan on se, että ensinnäkin tämä tyyppi on kaverini, enkä tiedä, voiko hänkään minusta mitään muuta kuvitellakaan kuin kaverin. Ja sitten taas toisaalta, tulen olosuhteiden pakosta olemaan tekemisissä kyseisen tyypin kanssa jatkossakin, joten jos nyt yritän häntä, saamatta vastakaikua, häpeän itseäni koko loppuikäni. Ja sitten taas toisaalta, mikäli vastakaikua kuuluu, voinen olla aivan varma siitä, että hommat kusee, ja sitten se vasta vaivaannuttaakin, kun kuitenkin joudutaan olemaan samoissa piireissä. Argh.

Miksi se ei koskaan ole helppoa?

Huomasin juuri, etten ole koskaan saanut sitä, kenet olisin halunnut. Siis pidemmäksi aikaa. Olen vain itse heittäytynyt vaikka ja kenen käsivarsille, "katsotaan nyt mitä tästä tulee"-periaatteella. Ja niinhän siinä käy, ettei siitä tulee muuta kuin paskaa. Ja vitutusta kaikille. Ja sitten jos meneekin itsekin ihastumaan johonkuhun, joka tähän olisi ihastunut, niin loppuupi se kiinnostus silläkin miehellä heti. Vittu miten epäreilua.

Huoh. Vieressä kasapäin rästihommia. Ei jaksa. Kunhan kulutan aikaa netissä. Pakoilen. Röökiäkin tekisi mieli. Ja mässyä. Ehkäpä pitäisi kauppaan..? Vihaan kyllä itseäni pian, mikäli viimeiset rahani moiseen käytän, mutta..