Is It Just Me, Or..?

Kuinka paljon voi ihminen kahdessa ja puolessa kuukaudessa muuttua? Sillä minä en vanhoissa piireissäni kokenut enää olevani minä. Tai koin kyllä, mutta piirit tuntuivat jotenkin... en tiedä. Kuin olisivat vain junnanneet samassa pisteessä koko tämän ajan, ja minä en vain jaksaisi enää. Kuin en mahtuisi enää siihen kuvioon.

Vaikka ennen kaikki se oli koko elämäni. Ja koin sinne todellani kuuluvani, kuin oma palapelini, jossa kaikki me olimme omat palamme, täydentäen toisistamme ehjän kokonaisuuden. Mutt mitä on tapahtunut? Mitä? Mistä se hiljaisuus, vaivaantuneisuus, yltiöpäinen rauhallisuus, kaikki ne katseet?! Mitä on tapahtunut, miksi kukaan ei kerro minulle?!

Huomasin taas alkaneeni elää kusipään elämää. Elämää, jossa ihmiset ovat pelkkää käyttötavaraa. Käytetään niin kauan, kun niistä voidaan jollain lailla hyötyä, jonka jälkeen dumpataan, kunnes taas apua tarvitessa otetaan yhteyttä. Ja kaikista sairaintahan tässä on se, että ihmiset oikeasti antavat tehdä tätä itselleen, käyttää hyväkseen niin paljon kuin sielu sietää!

Miten hitossa tuntea huonoa omaatuntoa, kun antavat minun tehdä näin? Vai pitäisikö minun itse muka "tajuta" että ei näin saa tehdä, ei ihmisiä saa käyttää hyväksi?

Ja panin taas. Perkele! Eikö tämä ikinä lopu??

Ei ollut edes hyvä. Itseasiassa käsittämättömän huonot sessiot. Oksettava mies kuolasi minut päästä varpaisiin, jonka jälkeen sorkki nakkisormeaan sisääni. Oksetus sai ähistyä "joko saan tulla sisään", ja tunki sormeaan pienemmän kikkelinsä minuun, vain tullakseen sekunnin päästä.

*Huokaus*

Plus-miinus-nolla. Plus morkkis. Ja pahoinvointi yötä muistellessa. Miksi minä teen tätä? Miksi?