Oksetan Minua.

Huora. Huora. Huora. Huora.

Oksettaa katsoa peiliin, Oksettaa muistella eilistä, ajatuksiani, tekojani, sanojani. Ja oliko sekään nyt sen arvoista? Sen että notkun koko illan pubissa kyttäämässä miehiä, ihan vain pantavakseni. Sen, että menen taas tuntemattoman kotiin, poltetaan tupakka matkalla, ollaan hiljaa, sisällä riisutaan vaatteet, ja kysytään kortsua. "Ai löytyy, no hieno homma!" ja ei muuta kuin vällyjen alle. Raiskaamaan miestä. Lujaa. Antaa miehen raiskata minua. Lujaa.

Aktin jälkeen yhteinen huokaus, nopeasti vaatteet päälle, pummataan vielä rööki, ja mutistaan mennessä ovelta epämääräistä "nähdään ehkä joskus jossain"-hokemaa.

Ulkona on kylmä. Siellä on taas yksin. Kotiin pitäisi jaksaa kävellä. Aamulla pitäisi mennä kouluunkin. Tai oikeammin kahden tunnin kuluttua. Aamun olotila pelottaa jo valmiiksi. Nytkin ollaan jo niin sekaisin, ettei meinaa saada satunnaiselta seksipartnerilta pummattua röökiä syttymään. Pää täynnä ajatuksia. Sama vanha levy; "Huora. Vitun halpa huora! Lutka! Vitun lutka!"

Halpa olo. Tyhmä olo. Hyväksikäytetty olo. Halvennettu.

Vaikka itsehän tätä kerjäsin! Itsehän minä asioikseni baariin lähden panoa etsimään! Itsehän minä halusin seksiä!

Ehkä kuitenkin se, mitä todella tarvitsen, on lämmin rutistus, hellä suudelma ja välittävä katse. Mutta senhän minä pilaisin välittömästi. Tahdon jonkun niin lähelle, helvetin lähelle, mutta kuitenkaan en uskalla ketään enää niin lähelle päästää. Ikinä?

Säälittävä saldo ystävänpäivänä; 2 tekstiviestiä. Itse lähetin kuitenkin 5.

Taidanpa olla siis melkoisen hyvä tyyppi...