Painostusta.

Erään taholta tuli melkoista painostusta viime yönä. Kuulustelua siitä, mitä minä tältä "suhteelta" haluan. Kysymyksiä siitä, mitä pelkään. Kertoipa Eräs myöskin itse pelkäävänsä. Mutta helvetti, miksei asioiden voisi antaa vain edetä omalla painollaan?

En minä halua alkaa tässä vaiheessa spekuloimaan, mitä minä haluan. En halua luvata mitään. En halua myöskään minulle luvattavan mitään. En halua pettyä. En halua/uskalla odottaa mitään. En ainakaan vielä. En halua sitoutua yhtään mihinkään. En halua mitään suhdetta. Haluan vain säännöllistä säätämistä, ilman lupauksia tai odotuksia kummankaan osapuolen suunnalta.

Mikä kiire Eräällä on?! Okei, tiedän kyllä, että hän on tottunut tämän tyyppiseen toimintaan, tottunut seurustelemaan aina. Ja niinhän minäkin. Mutta ero on vain siinä, että Eräs tahtoo elää niin, ja minä en. Minä tahdon pitää vapauteni. Tahdon opetella tuntemaan itseni, ja tulemaan toimeen itseni kanssa. Tahdon oppia tietämään tunteeni, ajatukseni, haaveeni. Tahdon oppia "toimimaan" ilman kumppania rinnalla. Tahdon olla itsenäinen. Tai opetella sellaiseksi. Tahdon elää. Kokea. Nähdä. Tuntea. Vapaasti.

Tutustuinpa Naapuriinikin. Pirun hyvännäköinen äijä. Enkä piruksenikaan muista ikinä ko. mieheen rappukäytävässä törmänneeni. Mutta Naapuri tunsi tämän, tuli baarissa nykimään hihasta. Yllätyin positiivisesti ;) Lupasi kutsua seuraaviin bileisiinsä (ja minähän todellakin kuulen näiden pahviseinien lävitse, milloin siellä on bileitä!). Mukava mies. Ja hyvännäköinen. Osasi hymyillä. Ja flirttaillakin ;)

Kutsua odotellessa..