Stop Dreaming, Girl!

"Nyt on kulunut 48 tuntia lopettamisesta ja todella kannattaa jatkaa tsemppaamista! Nikotiini on poistunut elimistöstäsi. Myös haju- ja makuaistisi ovat parantuneet huomattavasti. Joko huomaat eron?"

Huomaan joo, todellakin. Tämä päivä ollut yhtä h.lv..ttiä! Tappofiilis päällä koko ajan. Vaikka olen kyllä saanut paljon tsemppausta ja tukeakin, kiitos siitä kaikille kanssaeläjilleni. Ehkä tämä tästä. Ehkä minustakin vielä tulee Parempi Ihminen.

Nyt vasta huomaa, kuinka paljon aikaa tupakanpoltolla sai oikeasti tapettua. Nyt vain tuntuu että aikaa on.. ja on... ja on. Pää on täynnä ajatuksia koko ajan. Muistot pakottavat itsensä pintaan. Enkä voi muuta kuin ottaa kaiken vastaan, sillä normaalistihan menisin tupakalle pysäyttämään moisten aivoitusten tulvan.

Sitä vain miettii, että missä meni vikaan.. vai menikö missään kuitenkaan? Ehkä asiat eivät tämän paremmin voisi ollakaan? Vuosi sitten tähän aikaan muistan suunnitelleeni tulevaisuuttani siinä määrin, että "tuli mitä tuli, ovat asiat hiton hyvin, jos vuoden päästä tähän aikaan asun/olen jossain muualla kuin täällä, ja en enää seurustele tuon kontrollofriikin kanssa."

Ja sen lisäksi tieten haaveilin olevani töissä tai opiskelevani. Ja haaveilin pääseväni eroon läheisriippuvaisuudestani.

Eli asiat on mennyt siltä kannalta ajateltuna aikas nappiin; paikkakunta vaihtunut, sinkkuhan olen, opiskelupaikankin sain, ja osaanpa olla myös yksinkin ;)

Mutta jos lähdetään muistelemaan sitä, mitä kuvittelin ihan pikkutyttönä minun olevan parikymppisenä.. Oletin olevani nätti, suosittu, yhtä fiksu kuin isoveljeni (ellen jopa fiksumpi), olevani kihloissa "unelmavävyn" kanssa, asuvani tämän unelmavävy-kihlattuni kanssa, rakastavassa suhteessa, valmiina pyöräyttämään lapsia milloin vain. Kuvittelin itseni kuuden ällän yli-oppilaana, kuvittelin itselleni paljon ystäviä, taisinpa haaveilla Miss Suomen tittelistäkin ;)

Heh. Se pentu kun olisi nähnyt mitä on tulossa, olisi tainnut luovuttaa jo tuolloin. Mutta ei siinä. Kyllä minulta löytyy tuolle pikkuprinsessalle perustelut siihen, miksi minusta ei tullutkaan sellaista kuin tämä kuvitteli;

1. Nätteys on yliarvostettua. Olen mielummin söpö. Ja mitä läskeihini tulee, niin kyllä minä mielummin Elän, kuin kyttään painoani.
2. Unelmavävy nähty ja koettu. Elämä oli paskaa. Kosintoja on sadellut. Sinänsä ei siis kauas heitä. Rakkaus kun ei ole ihan niin yksinkertaista, kuin pienenä prinsessana saattaa kuvitella.
3. Lapset tulee jos on tullakseen. Eli siis toisinsanoen kammoan lapsia. Ainakin vielä. Palataan asiaan sitten, kun se prinssi tulee valkealla ratsullaan minut noutamaan ;)
4. Uskon edelleenkin, että tuon yli-oppilas-homman saavuttaminen on mahdollista. En vain ole jaksanut vielä toistaiseksi siihen ryhtyä. Onhan tässä vielä aikaa, jos se nyt yhtäkkiä alkaa pirun tarpeelliselta tuntumaan.
5. Onhan minulla kuitenkin ollut muutamia niin helkkarin hyviä ystäviä, ettet olisi ikinä osannut sellaisista tuossa iässä vielä haaveillakaan!
6. Miss Suomet eivät ole oikeasti edes nättejä. Niillä on vain paljon meikkiä. Ja on sitäpaitsi siinä määrin teennäistä hommaa, että jos olisit sillon tiennyt, mitä minä tiedän nyt, et olisi oikeasti moisesta tittelistä haaveillut. (Joojoo, tiedetään, ei ne tällaisella perällä varustettua sinne ottaisikaan, mutta kuitenki...)

Liekö olisi tuo viaton prinsessa minua uskonut, kun olisin hänen eteensä lompsinut, ja sanonut; "stop dreaming, little girl. This is what you'll end up with, anyway.."