Aitous.
Nyt, kun olen pyörinyt näissä samoissa piireissä sen kolmisen kuukautta, alkaa ihmisten todellinen luonne hahmottua. Esittäminen on loppunut. Roolit himmenneet sen todellisen Minän tieltä. Kuviot ovat arkistuneet, kukaan ei jaksa enää olla koko aika innoissaan. En edes minä.
Mielenkiintoista juuri huomata, mitä näiden kanssaihmisten kuorien alta löytyy. Nyt olen päässyt vasta vähän raaputtamaan pintaa, mutta sen huomaa jo, kuinka ennakkokäsitykset alkavat kadota, kuinka kukaan ei enää jaksa olla parhaimmillaan, kuinka uskalletaan jo vain ollakin. Omina itsenämme. Ilman perseennuolentaa tai pätemistä mihinkään suuntaan.
Kuinka ne tietyt tyypit, jotka aluksi olivat "kaikkien kavereita" ja "yleisiä tukihenkilöitä", "hyviä tyyppejä", alkavat jäädä varjoon ihmisten pariutuessa ja ryhmäytyessä omankaltaistensa seuraan.
Ja mikä oli päivän opetus? Aitous. Se on nyt pinnalla.
Ja minä en ole edes alkanut roikkumaan. Jes. Ehkä minäkin osaan olla Minä, ihan itse, ilman, että minulla on parasta ystävää tai seurustelukumppania rinnallani määrittelemässä, kuka Minä olen.
Sille siis.
0 Comments:
Post a Comment
<< Home