Eksän Kirous.

Eksät. Osaako joku oikeasti suhtautua niihin neutraalisti?

Itselläni ainakin olen huomannut olevan muutamia vakiotapoja suhtautua eksiin;

1. On ne eksät, joihin käy aina kuumana, joista ei ehkä ihan pääse yli ikinä, tai jos pääseekin, niin silti heitä pitää ihan käsittämättömän loistavina tyyppeinä. Näitä tyyppejä myös vakoillaan salaa esim. internetissä.

2. Ne eksät, joiden kanssa ollaan kavereita, flirttaillaan ja juodaan kaljaa ja kirotaan seurustelukumppaneitamme, sekä nauretaan sille, että joskus ollaan ihan oikeasti pystytty seurustelemaan toistemme kanssa.

3. Ne eksät, joita vihaa syvästi. Tai ei välttämättä vihaa, mutta jotenkin vaan alkaa aina raivostuttamaan, kun on heidän kanssaan tekemisissä. Kommunikointi onnistuu lähinnä vittuiluna. Näihin tyyppeihin ei halua törmätä ikinä missään, eikä näiltä tyypeiltä todellakaan odoteta yhteydenottoa edes joulukortin muodossa.

Sain tänään taas puhelun viimeksi mainitun eksä-tyypin edustajalta. Ja raivostuttaa. Niinhän siinä kävi, että puhelu päättyi tyypilliseen tapaansa siihen, että löin luurin kiinni kesken hänen sinnikkään inttämisensä. Ei vain jaksa. Ei jaksa inttää. Ei jaksa kuunnella sitä jatkuvaa pätemistä, sekä nykyisen poikaystäväni mollausta. Ei jaksa kuunnella sitä omahyväistä kitinää. Ei jaksa. Anteeksi, tiedän erittäin hyvin että on tylyä lyödä luuri korvaan, mutta yritin jo sanoa, että ensinnäkään aihe ei kiinnosta, ja toisekseen olen töissä, enkä ehdi puhua. Mutta ei. Inttäminen vaan jatkuu ja jatkuu. Ja jollain ihmeen tavalla olet saanut kaivettua esille taas tämänhetkisen elämäni kaikki tapahtumat ja suunnitelmat. Ja osaat taas sanoa minulle, että "voi, sinä tyhmä, tyhmä tyttö, etkö jo tajua, ei sua kukaan halua, ja sun on turha onnellisuudesta edes haaveilla, sillä olethan vain hyvin tyhmä tyttö."

Miten tällaisessa tilanteessa tulisi toimia? Tahtoo eroon tästä tyypistä ikuisesti, en siedä edes yhtä puhelua viikossa, sillä yksikin puhelu riittää romuttamaan kaiken hyvän olon jonka olen itselleni onnistunut kehittelemään. En kestä edes yhtä sanaa. En kestä mitään, en mitään sinulta. Olet ärsyttävä idiootti. Johan helpotti ;)

Kaikki On Mahdollista?

Kaikki on mahdollista, kun vaan uskoo itseensä ja uskaltaa yrittää?

Keväällä, valmistuttuani silloisesta opinahjostani, en uskaltanut hakea mihinkään kouluun, enkä tosin töihinkään. Kouluun en uskaltanut hakea, koska uskoin vakaasti, etten pääsisi mihinkään kuitenkaan, koska olen niin huono, ja jos pääsisin, niin silloin varmaan ala olisi taas ihan väärä minulle, tai en muuten vaan tajuaisikaan yhtään mitään. Toisaalta taas, en halunnut viedä mahdollisuuksia muilta halukkailta, joiden lähtöpisteet olisivat yhtä huonot kuin minulla.

Töihin en uskaltanut hakea, koska uskoin työhaastattelijoiden vain nauravan minulle räkäisesti kun näkisivät minut, mikäli siis pääsisin niinkin pitkälle työntekijä-ehdokas-prosessissa. Toiseksi taas, uskoin tässäkin asiassa olevani automaattisesti maailman huonoin, joten olisi ihan oikeinkin nauraa minulle. Jos joku olisi silloin halunnut minut palkata, olisin varmaan sanonut tälle: "Ootko sä nyt ihan varma? Mut mähän oon ihan paska. Huonoin kaikista. Enkä mä oikeestikkaan osaa edes tehdä mitään. Ja tuun tosi huonosti toimeen ihmisten kanssa. Ja oon itkuinen ja masentunut ja masentava. Ootko ihan varma? Mieti nyt vielä, kai sulla nyt joku parempikin hakija tähän hommaan on, eikö?"

Järkyttävää ajatella, että joskus jokapäiväinen elämäni on oikeasti ollut jatkuvaa omassa paskuudessaan rypemistä. Kaikesta kykeni syyttämään itseään. Ja kun minä vaan oon niin huono. Hirveetä märinää, jos ei minulle ikinä annettu mitään vastuutehtäviä ("ne ei luota muhun yhtään, nekin on sitä mieltä että mä oon niin huono etten selviäisi tehtävästä kuitenkaan"), ja toisaalta taas sama märinä jos minulle joskus jokin tehtävä langetettiin ("ne vaan testaa mua, ne tarvii jonkun todisteen siitä miten huono minä oon. Ne vaan tahtoo nauraa mulle. Eikö ne tajua, että mulla on muitakin huolia?!"). Sinänsä ei voi kyllä muuta sanoa, kuin että onneksi olkoon minä, olen päässyt yllättäen nousemaan paskuuden syvimmistä syövereistä!

Juu, myönnän, nykyäänkin harrastan hyvin paljon itsesäälissä rypemistä, mutta en enää usko vahvasti olevani maailman huonoin ihminen. Tai jos olenkin, niin mitä sitten? Kai minä kuitenkin saan ihan yhtä lailla yrittää kuin ne paremmatkin. Kai mullekin kaikki on mahdollista?! Vaikka oonkin vain minä, ja vähän pullukka, ja vähän tyhmä, ja omaan huonot paperit, ja sosiaaliset kykynikin ovat toisinaan heikot, olen minä siltikin jostain kuvakulmasta katsottuna ihan nätti, ja joidenkin asioiden suhteen yllättävänkin fiksu, paperini eivät ole parhaat, mutta eivät huonoimmatkaan ja tarvittaessa olen hyvinkin sosiaalinen ja reipas ;)

En usko siihen, että ihmiset noin vaan pystyvät muuttumaan (tai ainakaan sellainen muutos ei ole aitoa), mutta uskon vahvasti siihen, että kaikki lähtee sisältäpäin, ja suhtautuminen asioihin on täysin riippuvainen siitä, miltä kantilta, ja millä asenteella asioita tarkastelee. Näin minoon ainaki oppinu. Kaikki on siltikin mahdollista. Meille kaikille.

Nyt olen siis töissä, uskalsin sinnekin hakea. Ei, en ole paras, olen ehkä porukkamme huonoin, mutta yritänpähän ainakin. Hain kouluun, sain kutsuja pääsykokeisiin, tulevaisuus näyttää mitä niistä seuraa. Hirveästi en mahdollisuuksiini usko, mutta käynpähän yrittämässä kuitenkin. Tuskin ne siellä minulle nauravat, ja jos nauravat, niin omapahan on häpeänsä, ovat sitten lapsellisia idiootteja ;)

Pelottaa.

Pelottaa.. Miksi tahdot katsella netissä naistarjontaa, Sinullahan on minut, muistatko? Sinähän rakastat minua, muistatko? Oletko lähdössä, teinkö jotain väärin? Rakas. Älä satuta minua. Älä pilaa tätä juttua. Älä anna aihetta suruun. Älä anna aihetta rappioitua, älä anna minulle syytä vihata taas itseäni, ethän? Älä anna minulle aihetta pettyä sinuun, pettyä rakkauteen, pettyä unelmiin ja toiveisiin. Älä anna aihetta kylmettää sydäntäni, kyynistyä ja katkeroitua. Älä unohda kaikkea sitä mitä meillä on ollut, ja mitä meillä vieläkin on. Tämä on aarre, jota täytyy suojella ja varjella kaikelta pahalta! Ymmärräthän? En tahdo säröjä, en tähän. En tahdo pelätä loppua. Tahdon jotain ikuista. Rakastathan vielä, rakastathan?! Tuotinko sinulle pettymyksen, enkö olekaan enää se sama ihminen jota vuosia sitten rakastit?

"Kylmään maailmaan,

Pahuuden hallitsemaan,

valmis suuntaamaan kohti loppuaan.

Pakoon arkuuden pauloista pyrkien,

Kuitenkin kohdaten yksinäisyyden.

Hetken vaan itseään huiputtaa,

Epävarmuus saa pohjaan painumaan.

Katsoo hiljaa,

Kukaan kuuntele ei,

Vaikka huutaa,

Pettymysten alla hyvät sanat ihmisten.

Ja kovat itkevät kylmässä maailmassa,

Ei kukaan heitä auttaa voi,

Ei kukaan taida edes välittää,

Vaikka yksinäisten lasten sydämistä löytyy rakkautta,

Pelko painaa lämmön syvempään,

Haave koruton on tavoittamaton.

Lämpöä tarviten toisen ihmisen."

.Clamour ; Hiljainen niitty.

...Mut Sehän Olis Väärin?

"Joskus tekis mieli lyödä otsaan
jokaista tärkeilijää
ja automaatilla hidastelijaa
ja perseellekävijää"


Tänään suunnitellin vakavasti lähettäväni postitse suomalaista pussitettua koiranpaskaa jokaikiselle vittuilijalle joiden kanssa tänään työni vuoksi olin tekemisissä. Ei luulisi olevan turhan hankalaa yrittää edes pienesti olla kohtelias, ihan vähän edes, pientä yritystä edes! Minä olen saatana siltikin ihminen, vaikka teidän päiväänne kehtaan häiritäkkin, ihmisen kun täytyy Yrittää tehdä jotain duunia siltikin, joten please, jatkossa, muistakaa, minäkin oon ihminen, minäkin oon just saman arvoinen kuin sinä titteliäsi täynnä oleva insinööri helsingistä! vituttaa tuollainen tittelin perusteella arvottaminen (muiden vittumaisuuksien lisäksi, siis)!

Argh. Eli oli siis lähellä lähteä uunituoretta koiranpaskaa kaikille vittupäille. Tällä kertaa jätin väliin, seuraavasta kerrasta en mene lupaamaan. Muistakaa se, hyvät ihmiset! Opetelkaa käyttäytymään, kakkaterroristi on valmiina iskemään. Anteeksi taasen ala-arvoisuuteni, mutta nyt vain raivostuttaa. Peace.


"Ja huutaa naapurin kyylälle päin naamaa
että se on idiootti
ja mersujen nokasta merkit varastaa

Mut sehän ois väärin
tosi holtitonta eikä ihan laillistakaan
sehän ois väärin
hullujen hommaa vaan

Joskus tekis mieli juhlia kauan
Pari viikkoa ainakin
laiminlyödä kaikki työt
ja rikkoa puhelin

Mä söisin ja joisin ja valvoisin aina vaan
ei siihen kukaan kuolis
se olla voisi se oisi niin ihanaa!"

.Maija Vilkkumaa - Väärin.

Vapaasti Riistettävissä?

Olin ystäväni kanssa katsomassa erään bändin hienoa keikkaa. Fiilikset olivat katossa, keikka kuuma, kostea ja hikinen, minä itse showta seuratessani kuuma,kostea, hikinen sekä erittäin kiimainen. En tiedä mikä siinä on, mutta jotkut miehet vain herättävät sairaan pedon sisälläni, enkä pysty hillitsemään itseäni lainkaan. Ehkä se oli kyseisen bändinjäsenen tapa heiluttaa tukkaa (ainakaan en voinut olla sanomatta "oih" jokaikinen kerta kun ko. mies tukkaansa heilutti), ehkä se oli heidän huippuhyvä uusi materiaalinsa tai ehkä se oli juomani oluset, mutta en vain kyennyt pitämään näppejäni erossa tästä miehestä.

Tilannehan riistäytyi käsistä siis siinä vaiheessa kun kyseinen artisti tuli hetkeksi lavan reunalle esiintymään, jolloin en voinut hillitä itseäni vaan tarrasin tätä miestä haaroista kunnon otteella, enkä olisi halunnut päästää irti ikänä.

Jälkeenpäin tilanne on nolottanut. Mikä oikeus minulla on ahdistella miesparkaa tuollalailla? Sekö oikeuttaa, että mies on artisti, sekä julkisuuden henkilö, ja näin ollen siis vapaasti höykkyytettävissä miten vain itse haluamme? Koska eihän hän ole ihminen, hän on artisti, eikö?

Eikö meillä kaikilla olekin oikeus sanoa mielipiteemme suureen ääneen kaikista julkisuudenhenkilöistä, eikö olekin meillä oikeus spekuloida näiden ihmisten yksityiselämää juorulehtien palstoilla, eikö olekin meillä oikeus mennä sanomaan näille henkilöille vaikka päin naamaa, että "vittu sinoot kyllä paska jätkä, luin tuossa just seiskasta mitä olit tehny sillon ja tällön ja kenen kans, jne"? Koska eiväthän he ole ihmisiä, eiväthän? Hehän ovat täällä meitä varten, meidän kytättävinämme, kuolattavanamme, arvosteltavinamme, riistettävissämme? Meillähän on täysi oikeus repiä elämäämme viihdettä näiden ihmisten kustannuksella, eikö?

En kuitenkaan usko, että kovin moni meistä pitäisi kovin miellyttävänä tilannetta, jossa me itse olisimme niitä, joiden yksityiselämää juorulehtien palstoilla puitaisiin yksityiskohtaisesti, tilannetta jossa otsikoissa komeilisi "X:n ex-mies tilittää; X oli huono sängyssä!", viitaten siis juuri meihin, minuun taikka sinuun, ehkäpä teihinkin? Tilannetta, jossa tuntemattomat miehet kokisivat olevansa oikeutettuja kourimaan lupaa kysymättä rintojamme, sillä nämä olivat lukeneet lehdestä että "ne on muka aidot, mutta silikoonithan nää on, tuus pentti sinäki kokkeileen!"

Eli siis, pyydän syvästi anteeksi tungettelevaa ahdisteluani, se johtui vain siitä, että olet niin uskomattoman kiihottava näky lavalla. En pääse siitä mihinkään. Tiedän menneeni liian pitkälle, mutta lupaan tästä lähtien kunnioittaa kaikkia artisteja sekä julkisuuden henkilöitä, suomalla heillekin ihmisarvon sekä samanlaisen kunnioituksen kuin muillekin kanssaeläjilleni. Lupaan vastaisuudessa vastaavassa tilanteessa hipsiä vähin äänin kotiin masturboimaan taikka raiskaamaan Rakastani, lupaan etten enää kohtele artisteja seksiobjekteina (oikei, tuossa menin ehkä lupaamaan jo liikaa...;)). Eläköön sinä pitkätukkainen komistus, joka et nostanut syytettä seksuaalisesta ahdistelusta päällekäymisestäni huolimatta. Koitetaan kaikki ottaa ihan rauhallisesti ja kunnioittaa ja rakastaa toisiamme, eikö niin?

Keltainen Helvetti.

Stockmannilla taas hullut päivät.. Koko päivän katselin ja ihmettelin kaikkea sitä ihmismassaa, joka kiiruhti sekaan tungokseen, ehtiäkseen saada osansa ns."superedullisista" tarjouksista. "Nyt lähtee hullun halvalla!","Hulluhan se on joka ei näin halvalla osta!"
Ja kaupunki täyttyy keltaisista muovikasseista ja hullujen päivien keltaisiksi haamuiksi sonnustautuneista ihmisistä. Kukaan ei voi välttyä huomaamasta, että meillä on nyt Hullut päivät, kulutusjuhlaa koko perheelle, eikä maksa mitään!

Onko todellakin niin, että kun tuoteet asetetaan keltaisiin hyllyihin, laitetaan päälle keltainen hintakyltti ja pakataan tuote keltaiseen pussiin, on tuote käsittämättömän edullinen ja mahtava löytö? Taustalle vielä ripaus stressimusiikkia ja yli-pirteä naishenkilö huutamaan mikkiin kuinka halpaa missäkin kerroksessa juuri nyt on, niin kyllä kelpaa hikoilla tungoksessa ja jonottaa oma upea löytö käsissään.

Itse en henk. koht usko Hulluilla päivillä olevan mitään oikeasti edullisia tarjouksia. Uskon vahvasti ihmisiä huijattavan kaikella sillä keltaisuudella ja hössötyksellä. Korjatkaa mikäli olen väärässä, itsehän en lähde omia pennosiani Stockmannin Hullujen Helvetillisille Päiville upottamaan.

Nyt Olet Hiljaa.

Lääkärin määräyksestä kaksi päivää hiljaa, puhumatta mitään. Eli sairaslomaa siis pakostakin. Aika helpottavaakin oikeastaan... olla hiljaa välillä. Kaksi päivää hiljaisuutta. Mukavaa vaihtelua kokopäiväiseen puhelimeen huutamiseen. Eilen loppui ääni töissä. Totaalisesti. Tänään en varmaan olisi saanut vedettyä ensimmäistäkään tuntia äänen kanssa. Ja tupakoimatta kaksi viikkoa, lääkärin määräys.. Tästä tulee hankalaa. Vaikka toki kiehtoo ajatus kokeilemisesta, tuskin siitä haittaakaan olisi jos jättäisi välillä muutaman syöpäkääryleen nauttimatta.

Näin viikonloppuna pitkästä aikaa Hyvää Ystävää; "heipä hei, hauska nähdä taas, meillä onkin niin paljon puhuttavaa, mitä kuuluukaan elämääsi, kuinka voikaan miehesi, miten koira ja työt, joko olet asettunut aloillesi?"

Jännitin niin paljon Hyvän Ystävän näkemistä, pelkäsin että sukulaissielumme olisivat toisensa jo unohtaneet, itsekin liikaa muuttuneet, mutta helpotuksekseni yhtälailla raikasi nauru ja sanat ilmassa tunteiden täyttäminä poukkoilivat seinästä toiseen, törmäillen välillä toisiinsa. Niin paljon oli ehtinyt tapahtua.. Ja miten käsittämättömän upeaa onkaan lynkata yhdessä Hyvän Ystävän kanssa kaikki Pahat ihmiset, nauraa kaikelle mille aina ennenkin, halata välittäen, luvata taas, että pian nähdään, ja kuitenkin molemmat jäävät pelkäämään, josko nähdään kuitenkaan? Vannotaan, pidetään yhtä, tehdään sitä ja tätä, ja että tämä ei saa tähän päättyä, vaikka molemmat kuitenkin tietävät, etäisyys kasvaa. Vaikka sielumme yhtä ovatkin, tahtovat nekin keskittyä nykyhetkeen, ei aina voi vain kaivata sitä Hyvää Ystävää.


"Pimeys ei koskaan saavu yksin luoksesi,
Se kantaa sylissänsä
Sinun kyyneleitäsi,
Mä tiedän ettet tahdo kenenkään huomaavan,
Kuinka Sinunkin veres vuotaa,
Mä tiedän ettet tahdo
kenenkään löytävän
Kilpesi ainoota halkeemaa"

.Apulanta; Kadut.