Turhautumista.

Ja minkäs sitten menikään Tyhmä Tyttö tekemään? Noh, sehän paljasti ihastuksellensa olevansa ihastunut. Ja mitäs sitten tapahtui? Noh, Tyhmä Tyttö oli luonnollisesti niin kaameassa humalassa, ettei voi muistaa!

Eräästä tämä ei ainakaan ole enää pätkääkään kiinnostunut, eikä ole pitänyt siihen yhteyksiä, sillä "suhde" Erään kanssa alkoi olla siinä pisteessä, että jollei sitä heti lopeta, se kehittyy joksikin vakavemmaksikkin. Tai oli oikeastaan jo ehtinykin sellaiseksi kehittyä. Mutta nyt täytyykin sitten olla entistäkin skarpimpana, ettei tilanne pääse menemään samaan suuntaan takaisin.

Mutta. Ihastunut olen siis edelleen. Enkä minä mitään halua tältä ihastukselta. Olen tyytyväinen, kun saan vain katsella häntä kuola poskella. Hymyillä hänelle. That's it.

Nyt nukkumaan.

Pahapaha asia.

Miksi? Miksi meninkään sinuun, Ihastukseeni koskemaan? Miksi menin tekemään elämästäni niin helvetin hankalaa sekaantumalla sinuun, antamalla sinun sekoittaa minut? En kestä. En pysty. En jaksa.

Tuskaa katsoa sinua. Tuskaa olla koskematta. Tuskaa olla rakastumatta. Olen niin korviani myöten lääpälläni sinuun jo nyt! Luulin voivani hoitaa tilanteen pelkällä olankohautuksella, mutta tässä se taas nähdään; Kerran Tyhmä tyttö, aina Tyhmä tyttö. Ja niin se vaan menee ja sekoaa, antaa noin vain yhden käsittämättömän upean panon viedä jalat alta. Antaa ajatuksensa harhailla jatkuvasti silittämään niskaasi, suutelemaan kaulaasi.. ah.

Enkä minä muuta voi. En voi muuta kuin haaveilla. Ja olla mustasukkainen ja katkera. Jokaisesta katseestasi ja hymystäsi muille. Enkä itse silti uskalla vieläkään edes katsoa sinua silmiin.. Kai pelkään sinunkin näkevän välittömästi silmistäni kaiken sen mitä sinua kohtaan tunnen; niin paljon, liikaa, kiimaa, himoa, ihastusta, rakkautta, kaipuuta syliisi, lähellesi.

Miksi tässä piti näin käydä? Ja miksi en edes yritä? Miksi en uskalla? Miksi uskalsin kuitenkin tähän saakka?

Vahinko.

Ihana vahinko. Kai? En tiedä, mutta päädyin Ihastukseni kanssa samaan sänkyyn. Ja ah! Minä niin tunnistan taidokkaat ja hyvin varustellut miehet, en kai muuten olisi ollut Ihastukseen ihastunut siitä hetkestä alkaen, kun häneen tammikuussa tutustuin?

Noh, eniveis, Ihastus oli unelmien täyttymys, kaikin puolin. Vitetttiin helvetin hauska yö yhdessä. Enkä todellakaan edelleenkään tiedä, miten ihmeessä juttu menikin siihen. Vaikka en toki valita, paitsi että.. Ihastushan tosiaan opiskelee kanssani samalla vuosikurssilla. Näen häntä jatkuvasti ja koko ajan. Enkä tiedä, kuinka minun tulisi häneen nyt suhtautua! Menen vain aina ihan paniikkiin, kun joudun tekemisiin hänen kanssaan, olen vaivaantunut ja pelkään katsoa häntä silmiin.

Mistä minä voisin tietää, mikä on hänen suhtautumisensa asiaan? Ja onko hän tullut maininneeksi muille opiskelutovereillemme tapahtuneesta, tietävätkö kaikki? Ja mitä hän minusta nyt haluaa, vai haluaako mitään? Ja kuinka minun tulisi käyttäytyä?

Ihastus antoi minun kyllä ymmärtää, että olen tervetullut milloin vaan ottamaan uusiksi, jos haluan. Mutta tarkoittaako hän sitä oikeasti?

Argh. Seksi oli kyllä ihan äärimmäisen uskomatonta. Kaikista sairaintahan tässä on, että luulin Pelimiehen olevan se ainut, joka kykenee panemaan minulta aivot pihalle, mutta huomaan olleeni väärässä...;)

Ja Eräs taas.. Noh. En kai voi pyörittää kahta miestä yhtä aikaa?..Vai voinko? Eräs on kyllä antanut ymmärtää, että pitää tätä juttuamme jo aika vakavalla pohjalla olevana. Minä kiistin. Vaikka tottahan se on.

Mutta Ihastuksesta minä pitäisin niin paljon enemmän...

Tyrkkyä tyrkyn perään.

Mikä ihme siinä on, että silloin, kun minä haluaisin sinkkuilla ja pitää vain pirun paljon hauskaa, liimautuvat kaikki tyrkkyäkin tyrkymmät, hellyydenkipeät, wannabe-seurustelijat minuun kiinni?

Nämä tulevat vastaan joka paikassa, eivätkä tunnu ymmärtävän, etten ole kiinnostunut, että pidin vain hetken aikaa hauskaa, ja että kuvittelin heidänkin olevan samoilla linjoilla. Ja sitten saan kuunnella syytöksiä kylmyydestäni ja moraalittomuudestani. Ja arvatenkin kaikki tämä karkuunjuoksemiseni herättää vain entistä suuremman kiinnostuksen näissä hännystelijöissä.

Ja sitten taas; silloin, kun minä olen ihan maassa, ja kaipaisin sitä syliä niin helvetin paljon, seurustelun turvallisuutta, sitä, että on joku, jonka kanssa jakaa sänky, syyllistyn itse ihan samaan. Ja ahdistan silloin puolestani itse miehiä ihan liikaa.

Miten ihmeessä on ylipäätään ikinä mahdollista, että kaksi ihmistä löytävät toisensa, ja saavat ajoituksen natsaamaan niinkin täydellisesti, että molemmat voivat ahdistumatta toisiinsa rakastua?

Liian usein kaipaan niitä hetkiä..

"..Liian usein kaipaan niitä hetkiä, kun saisi yksin nukahtaa ja herätä.."

Minen jaksa enää Erästä. En. Liian tyhmät jutut. Tylsät jutut. Tapa, jolla hän käsittelee minua. Tapa, jolla hän katsoo minua. Tapa, jolla hän koskee.

Tapa, jolla hän pakottaa minut johonkin, mitä en halua. Tapa, jolla hän saa minut tuntemaan itseni halvaksi ja tyhmäksi. Turhaksi. Käyttötavaraksi.

Ei ole hyväksi psyykkeelle enää, ei. Ollenkaan. En tajua, miksi päästin tilanteen edes näin pitkälle. En tajua! Miksi annan jonkun taas tehdä tätä minulle? Enkö ole kuitenkaan mitään oppinut, vahvistunut yhtään?

En halua olla enää kenenkään käytettävissä, en tällä tavoin. En tahdo enää itkeä pahaa oloani samalla, kun irstas miehen kuvatus huohottaa päälläni. Nauraa kyynelilleni. En tahdo sitä enää, en. En halua päästää tilannetta siihen pisteeseen asti. En edes siihen, kun vain halaillaan. En todellakaan siihen, kun halailu muuttuu pakottamiseksi.

Pian, raiskaajani, olen jo niin kuollut, ettet pääse enää kyynelilleni nauramaan.