Ikävä.

Mihin katosikaan tuoksusi tyynystäni? Minä kaipaan sitä tuoksua, kaipaan edes pientä osaa sinusta elämääni, niin paljon, liikaa. Etkö voisi käydä yhden yön vielä vieressäni nukkumassa, yhden ainoan yön, jotta saisin jotain sinusta, ihan vähän vain. Tuoksusi tyynyysi, ehkä hiuksenkin. Hetken lämpöä, hetken illuusiota. Jotain..

Sillä olethan sinä minulle velkaa. Sinä olet velkaa minulle sydämeni, rakkauteni, luottamukseni.

Minä tahdon kaiken sen takaisin.

Pelimies.

Ja miten sinä oletkaan raukka.. Miten sinulla ei lainkaan ole kykyä katsoa minua enää silmiin. Ei rohkeutta seistä tekojensa takana. Mutta juuri sellainenhan sinä olet.. aina ollutkin. Itse en vain huomannut sitä ennenkuin vasta nyt.

Olen joskus kertoillut eri eksä-tyypeistä. Tämä on juuri sitä tyyppiä, jota ei voi ikinä unohtaa, sitä tyyppiä, josta aina vaan salaa haaveilee. Haaveilee, vaikka onkin ollut niin kusipää minua kohtaan. Tehnyt asioita, joihin harvalla olisi pokkaa. Pannut parasta ystävääni. Minun sängyssäni. Selittänyt silmät pyöreänä, ettei mitään tapahtunut, vaikka itse heidät puoli alasti samasta sängystä yllätin. Monta vuotta jaksoit kusettaa, kunnes vihdoin myönsit.

Eksääsikin panit. Minun kotonani. Jälleen. Etkä taaskaan ollut minulle rehellinen. Ja kyllähän siellä perkele jotain tapahtuu, jos puolialasti tullaan eksän vierestä, ja juostaan suoraan suihkuun. Ja kyllä, alkoholillakin oli osuutta asiaan.

Kunnon Pelimies, siis. Ainoastaan Pelimies kykenee tällaiseen. Ainoastaan todellinen Pelimies pystyy samaan aikaan kaiken muun säätämisensä ohella saada heikot naiset uskomaan tyhjiin lauseisiin, jotka lausutaan katsoen syvälle silmiin.

Mutta pitäisihän Pelimiehellä olla sen verran silmää, että tajuaisi, että rehellisyydelläkin saa persettä. Ainakin minulta. Mutta minä olisinkin valmis kanssasi vaikka mihin juuri nyt, jos vain pyytäisit. Niin tyhmä minä olen. Mutta minä meninkin rakastumaan.

Kerro minulle totuus. Tarvitsen sen.

Nyt Että Oisin Vaan Se Entinen?

Olen kyllä nähnyt, että kaikki ei ole kunnossa. Olen kyllä huomannut, kuinka paljon olet poissa. Poissa silloinkin kun olit vierelläni. Kysyin, onko joku hätänä, oletko aivan varma, ethän ole menossa pois? Sanoit ei. Sanoit että rakastat. Vannoit että olen sinulle tärkeä. Sanoit ettet ole menossa pois ikinä. Ja että sinulla ei ole ketään muuta. Vannoit aina ja iänkaikkisesti rakastavasi, sanoit niin paljon, ihan liikaa, kauniita, tyhjiä lauseita.

Sanot edelleenkin rakastavasi. Edelleenkin olen sinulle tärkeä. Mutta jotain on muuttunut.

Et tahdo minua, et nyt, "ajankohta oli väärä". MITÄ HELVETTIÄ?! mitenniinväärä? Jos rakastaa, katsooko se aikaa ja paikkaa??

Vannoit, että toista sinulla ei ole. Sitä minä en usko. Sillä minä tiedän nämä kuviot, minä jos joku nämä tiedän.

Pyysit antamaan anteeksi. Sitten joskus. Sitten kun sinun aikatauluusi sopii taas minun panemiseni.

Vittu mitä paskaa.

Pahintahan tässä on se, että menin sinuun rakastumaan. Minä idiootti menin sinuun sokeasti luottamaan, annoin itselleni luvan heittäytyä sinuun kiinni, niin helvetin lähelle. Ja päästin sinut lähemmäksi kuin ketään muuta koskaan olen päästänyt. Ja minä luotin sinuun, näitkö sinä lainkaan, kuinka sokeana minä olin?! MIKSI ET LAINANNUT SILMIÄSI MINULLE, JOTTA OLISIN NÄHNYT SINUN TOTUUTESI?! Miksi annoit minun sokkona kulkea? Liian pitkälle?

Eikä kellään maailmassa ole sinun katsettasi, Sinun kosketustasi, Sinun pehmeitä huuliasi, Sinun nauruasi. Eikä kukaan maailmassa pidä minua sylissään, kuten sinä. Eikä kukaan silitä päätäni, kuten sinä. Eikä kukaan osaa yhtä lempeästi lohduttaa, vannoa, että kaikki kyllä järjestyy.

Minut huijasit rakkauteen, jossa voin vain hävitä, tuskaisen tappioni kärsiä.

Enkä muista, milloin olisin näin yksin ja kylmissäni ollut, eksynyt pimeyteen..

Vihaan rakkauttani Sinua kohtaan niin paljon.. Tahdon vain itkeä ja hukkua kyyneliini.

Älköön kukaan tulko enää minua tunnevammaiseksi kutsumaan, sillä minä kärsin.