Epätietoisuuden Tuskaisuus.

Miksi et voi mitään tunnustaa? Miksi en uskoisi sinun tehneen sitä? Kaikki merkit viittaavaat siihen.. Epätietoisuus repii ja tuhoaa. Ei jaksa.

Huomasin jälleen olevani kuitenkin vain minä. Olen kuitenkin yhä edelleen se sama idiootti, joka tekee kaiken väärin ihan vain saadakseen huomiota. Huomaan taas olevani se saatanan tampio, joka yrittää epätoivoisesti saada ihmiset kuuntelemaan hänen tappavan tylsiä tarinoitaan. Huomaan taas palaavani pisteeseen, jossa olen läski oksettavuus, idioottiääliövitunpersenaama. Huomaan, etten vieläkään osaa olla minä. Olen aina jotain muuta. Olen aina sitä mitä seura vaatii. Olen asiallinen, olen rento, olen blondi, olen bimbo. Olen tunnollinen, ahkera ja tarkka, sählään ja sotken ja joka paikasta myöhästyn. Olen sporttinen ja reipas, piilojuoppo ja ketjupolttaja. Aina niin saatanan pihalla, omassa yksinäisyydessään eksyksissä, eikä siltikään uskalla koskaan sitä kenellekään myöntää.

Vittu mitä paskaa. Vapauttakaa joku minut tästä.

Luin tuossa taannoin Anna-Leena Härkösen Loppuunkäsitelty- kirjan, joka tuskin enempää esittelyjä kaipaa. Herätti paljon ajatuksia, sytytti monta kipinää. Suosittelen kaikille.

Minäkin tahtoisin vain kuolla. Nyt. Naps.