Kannattaako Tunnustaa, Jos Pettää?

Niin. Kannattaako? Onko siitä oikeasti mitään hyötyä kenellekään? Mitään muuta hyötyä, kuin se että pettäjä saa omantuntonsa puhtaaksi? Ja petetty arvet sieluunsa, särön rakkauteensa, ammottavan aukon itsetuntoonsa? Kaikki ne kysymykset... miksimiksimiksi? miten? minkä vitun takia?? Enkö minä riitä, etkö oikeasti rakastakaan, olenko vaan niin paska ihminen, ettei minua kestä, ilman että pitää käydä muiden kainalossa hakemassa lohtua tähän paskaan elämään?

Mitä pitää tehdä, kun käy ilmi että on tullut petetyksi? Kertokaa. En ole ollut ennen tässä tilanteessa, tilanteessa jossa ihminen, jota Oikeasti rakastan, ja jonka kanssa Oikeasti haluan olla, tekee jotain näinkin paskamaista. Jos annan anteeksi, käsittääkö hän sen niin, että saa tehdä saman toistekin? Jos en anna anteeksi, kiroan koko loppuikäni sitä, että päästin elämäni rakkauden käsistäni.

Jos jatkamme yhteistä taivaltamme, mietinkö jatkuvasti, että "rakastaakohan toi mua oikeasti yhtään", ja että "missäköhän se oli viime yön, kukakohan sille soitti, kenelle se laittoi viestiä, miksi se tällää noin paljon salille menoa varten..?"

Kertokaa, mitä helvettiä tällaisessa tilanteessa pitää tehdä, mitä?! En halua tulla kusetetuksi, en halua tulla rikotuksi, en halua että tunteillani pelleillään, en halua että kustannuksellani pelleillään, en halua tyytyä kakkossijaan, tahdon olla hänen ehdoton ja ainut ykkösensä, en tahdo pelätä jokaisen huoran kaatavan mieheni sänkyynsä. En tahdo, en.

Miksi perkeleessä minun piti saada tietää tästä?! Miksi perkeleessä sinun piti tehdä tämä?

Oveeni liimaan viestin, jonka sanoma on seuraava "Jätäthän saastat kotini ulkopuolelle". Ja se on sitten käsky. Yksikin saasta minun alueelleni, ja minä lopetan tämän sievistelyn. Siinä vaiheessa tällä tytöllä napsahtaa ja lujaa.