Kun olisi edes jotain.

Kun olisi edes jotain sisältöä elämässä, jotain mikä pitäisi hetken ajatukset poissa tästä paskasta, jotain mikä pakottaisi miettimään muutakin, tekemään muutakin. Tarvitsisin kipeästi työpaikan, jossa voisin kuluttaa päiväni, edes yhden ihmisen, johon voisin sataprosenttisesti luottaa, ja jonka sylissä voisin itkeä ja olla turvassa, avata sydämeni, paljastaa sieluni riekaleisen. Jonkun ihmisen, joka sanoisi, että en ole täysin paha, jonkun, joka tahtoisi kanssani taistella pahaa maailmaa vastaan, joskun, jonka kanssa elettäisiin vaan naiivia ja viatonta Disney-elämää, elämää, jossa hyvät voittaisivat, ja pahat saisivat palkkansa.

Mutta toisaalta taas, mikä minä olen sanomaan, kuka on Paha ja kuka Hyvä; sehän on täysin riippuvaista siitä, miltä kantilta asiaa katsoo. Mistä minä tiedän, ehkä "Pahalla" on ollut vain huono lapsuus, ja suuri elämänkriisi päällä siinä vaiheessa, kun tämä on törmännyt "Hyvään", joka on vain käsittänyt Pahan tekemiset ja sanomiset pahaksi, ja kokenut loukkauksena itseään kohtaan, jolloin Hyvä on alkanut taistelunsa Pahaa vastaan, joka on aiheuttanut Pahan lopullisen kyynistymisen ja romahtamisen. Ja tässä tilanteessa ihmiset ovat Hyvän puolella, koska Hyvä on aina ollut heille hyvä, eikä kukaan ymmärrä, ettei Paha ehkä oikeasti ole paha, ehkä kaikki olikin vain suurta väärinkäsitystä. Paha olisi kyllä hyvä, jos sille vain suotaisiin joskus siihen mahdollisuus, eikö niin?

"Sielustain pirun ja herran mä jätän noppaa heittämään, ja maljani pohjaan juon, jos sen milloinkaan käsiini saan, maistanut oon tilkan verran, mut ei voimat riitäkään -niin pelkään- uudestaan maljaa huulillein kohottamaan.
On tahtoni voima heikko, tuominnut on kohtalo, päämäärättä kulkemaan. Oon yötaivaan tähdenlento, valot kirkkaat kaupungin mut himmentää loistollaan."
-Tehosekoitin: Minun tähteni-